lauantai 31. joulukuuta 2011
Vuoden viimeinen päivä
Hienon vuoden viimeisen päivän kunniaksi voi vähän hassutella! Voi kunpa mekin saisimme pian lunta! Ehkä jo uutena vuotena eli huomenna.
lauantai 24. joulukuuta 2011
Iloista joulua!
Mistä tunnet pienen tontun?
Punaisesta lakistansa,
harmahasta parrastansa,
hymystänsä lempeästä,
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun.
Mistä löydät pienen tontun?
Polulta taapertamasta,
tieltä tepastelemasta,
hämärissä huiskimasta,
lasten korvaan kuiskimasta.
Sieltä löydät pienen tontun.
lauantai 19. marraskuuta 2011
Heippa!
Onkin mennyt ihan liian pitkä aika siitä, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Päivät menevät eteenpäin rullaten kuin kolmipyöräisen polkimet.
Tänä syksynä ollaan odotettu pakkasukkoa ja lumikeijuja kauan. Eilen taivaalta leijaili ensimmäisiä valkoisia hiutaleita. Ehkä jo ensi viikolla pääsemme ensimmäistä kertaa tänä talvena tepsuttelemaan kengän kuvioita valkoiseen maahan. Talven tulo on aina yhtä jännittävää.
Eikä mene aikaakaan, kun tontutkin kurkistelevt ikkunoista.

maanantai 5. syyskuuta 2011
Nimipäiväsankari
Tänään on ihan erityinen päivä. Moni ihminen saattaa tulla sanomaan sinulle onnea. Päiväkodissa kuulet ehkä laulun, jossa onnitellaan Ronia.
Tänään on sinun nimipäiväsi. Minäkin haluan onnitella sinua sen johdosta!
Laitoin postinkantajan reppuun kirjekupren, jonka päällä on sinun nimesi. Toivottavasti postipoika on reipas ja pyöräilee kirjeesi pian perille.
Halauksia kummin aurinkopojalle!

torstai 4. elokuuta 2011
Päiväkoti
Sinulla oli eilen jännittävä päivä. Äiti on jo jonkin aikaa kertonut sinulle päivästä jolloin hän menee töihin. Se tarkoittaa sitä, ettei äiti ole päivällä kotona hoitamassa sinua ja siskoja, vaan lähtee isän tavoin aamulla autolla paikkaan, jossa hän sitten koko päivän uurastaa.
Kun isä ja äiti ovat molemmat töissä, lapset menevät hoitoon. Isosiskoille päiväkoti on jo tuttu paikka. Heistä sinne on mukava mennä. Päiväkodissa on paljon muitakin lapsia ja löydät sieltä varmasti monta mukavaa leikkikaveria.
Isää ja äitiä voi tulla välillä niin ikävä, että vatsa menee solmuun ja itku virtaa silmästä, mutta iltapäivällä, päiväunien jälkeen te taas saatte olla yhdessä. Päiväkotiin mennään nimittäin vaan käymään. Ja onneksi siskot ovat samassa päiväkodissa. Heidän kanssaan leikit voivat jatkua ihan koko päivän.
Halauksen rutistus!
perjantai 22. heinäkuuta 2011
Kesäloma
Kesällä on mukavaa! Ei tarvitse pukea toppahaalareita eikä etsiä kumisaappaita. Sen sijaan voi kipittää nurmikolla paljain varpain, ottaa kiinni muurahaisia ja maistaa auringossa sulavaa jäätelöä.
Sinä olet ollut kesälomareissulla isän, äidin ja siskojen kanssa. Tykkäät mökkeilystä ja uima-altaassa polskimisesta. Ihan oikeassa järvessä uiminen onkin sitten jännittävämpää. Sinne saa mennä vain aikuisten sylissä.
Sinusta on tullut saunapoika. Olet se, joka haluaisi istua saunan hämärissä viimeisenä. Isä taitaakin saada miesten saunailtoihin yhden uuden halukkaan.
Olet kuulema oppinut jo monta uutta sanaa. Pulputusta tulee paljon ja hetki vaan, kun sanoja tulee lisää ja niistä alkaa muodostua lauseita.
Tiedätkös mitä, kummitädillä on sinua jo ikävä. Yritän tulla jo ensi viikolla leikkimään kanssasi, jos olette palanneet matkalta.

torstai 23. kesäkuuta 2011
Roni kylpee
Tässä on Roni.
Mikäs tämä on?
Sehän on Ronin amme.
Roni kylpee ammeessa.
Ronin pallo kylpee ammeessa.
Vilpun auto kylpee ammeessa.
Ammeessa on kiva kylpeä!
Mukaeltu Barbro Lindgrenin kirjasta Oskari ja amme.
Kuvat: Eva Eriksson
perjantai 27. toukokuuta 2011
Pipi
Laulan sinulle ajatuksissani "Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme..." Sinä olet pipi. Oravan jalkojakin vikkelämmät jalkasi veivät sinut tilanteeseen, josta tuli iso pipi. Taidat jo tämän jälkeen osata sanan poppa.
Äiti ja isi pakkaavat sinut nyt melkein joka päivä autoon ja huristelevat paikkaan, jossa valkoisiin takkeihin pukeutuneet ihmiset hoitavat sinua kovasti. Onneksi sinä itse et osaa vielä murehtia. Kun kipua ei ole, kaikki on mukavasti.
Parane pian kaveri! Kummitäti lähettää haleja!
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Äitienpäivänä
Hyvää äitienpäivää Rakkaalle ystävälle, kummilapseni äidille!
Kasvatat upeita lapsia. Itseensä luottavia, iloa pulppuavia ja maailmaa rohkeasti kohtaavia.
Ihailen sinua. Tiedän, että arki on kiireistä. Lapset ehtivät moneen. Ja parisuhteellekin tarvitsee aikaa. Muistathan, että olen lapsenvahtina enemmän kuin mielelläni, kysy vaan!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Virpoja
Virvon varvon,
tuoreeks, terveeks,
tulevaks vuueks,
vitsa sulle,
palkka mulle!
Huomasitko, että tänään ulkona liikkui noitia? Niillä oli päässään huivit ja ne viuhtoivat ilmaan värikkäin höyhenin koristelluilla pajunkissoilla. Noitia kutsutaan myös trulleiksi ja ne kulkevat palmusunnuntaina talosta toiseen toivottamassa onnea taloon. Heitä ei siis tarvitse yhtään pelätä.
Ehkä sinäkin pääset jo ensi vuonna mukaan noitien värikkääseen joukkoon. Oksilla viuhtomista kutsutaan virpomiseksi. Kiitokseksi onnen toivottamisesta trullit saavat palkkion, karkkeja, suklaamunia tai kolikoita. Joten noitana toimiminen on oikeastaan aika kannattavaa puuhaa.
Halauksia kummin kullalle!
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Musiikkituokio
Heippa pieni ystäväni! Onkin kulunut pieni hetki, etten ole ehtinyt kirjoittamaan sinulle blogin kautta terveisiä. Sinä raukkanen olet potenut kevätflunssaa ja korvatulehduksenkin. Onneksi vointi on tänän jo parempi.
Ulkona kevät tekee tuloaan. Aurinko kiipeää korkealle ja yrittää lämmittää lumikasoja pienemmäksi. Ulkona voi kuunnella aika monen lintuystävän laulua päiväunille mennessä.
Koska sinä pidät musiikista tosi, tosi paljon, luulen , että pidät myös tästä Postimies Paten tunnusmusiikista. Tämä onkin vanha lastenohjelma. Se tuli jo silloin kun äiti ja kummitäti olivat pieniä. Eli aika kauan sitten.

torstai 3. maaliskuuta 2011
Juhlan aika
Fanfaari päivän sankarille! Kynttilöitä oli sinun puolellasi yksi ja samaan aikaan juhlivan siskon puolella neljä. Katsoit tarkkaan, miten sisko puhalsi kynttilöiden liekit sammuksiin. Sinun huulesi menivät hauskasti suppuun, kun yritit matkia sammuttamispuuhia.
Sinä olit koko juhlan ajan reipas ja hyväntuulinen. Näytit, miten hienosti osaat kiivetä sohvalle ja pyöriä, kuin tanssisit.Soitit kanssani pianoa. Tykkäsit mustista koskettimista. Seuraavaksi harjoitellaankin kissan polkkaa.
Kakkuakin maistettiin. Se oli herkkua. Kieli tavoitteli maistiaisen jälkeen vielä viimeisiä aromeja suupielestä. Kuudella hampaalla sai mukavasti haukattua keksiäkin. Taidat olla herkkujen ystävä sinäkin!
perjantai 25. helmikuuta 2011
Päivän Sankari
Jos olet syntynyt helmikuussa,
on sinulla varmaan lunta suussa.
on sinulla varmaan lunta suussa.
Laulava koira näin visersi
ja tuostapa tulikin mieleeni:
Lumesta -kautta karhunkallon-
pyöritän sinulle onnenpallon.
Onko siitä jo vuosi? Siitä, kun sinut laskettiin ensimmäisen kerran äidin ja isän syliin ja tapasit iloa pulppuilevat isot siskosi, mummit, ukin ja kummit. 365 monipuolista päivää.
Silloin olit vielä oikein pieni. Osasit itkeä ja syödä, et paljon muuta. Kun katson sinua tänään näen jo ison pojan. Uteliaan katseen maailman sinisimmissä silmissä. Tarkasti kuuntelevat korvat, jotka ilahtuvat musiikista. Suun joka hymyilee paljon ja tapailee ensimmäisiä sanoja. Varpaat, joiden päissä ensimmäiset tuetta otettavat askeleet ovat jo tovin kutittaneet. Kädet, jotka löytävät jokaisen johdon ja kaukosäätimen sekä erityisesti iskän levyt, osaavat taputtaa ja vilkuttaa lähteville.
Tänään olkoon juhlapäiväsi! Elämäsi ihka ensimmäinen syntymäpäiväsi.
Onnea rakas kummilapseni! Huomenna maistetaan kakkua. Annan sitä sinulle vaikka salaa.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Pieni ystävä
Tiedätkös mitä. Minusta on hieno juttu, että sain sinut elämääni. Sinusta kasvaa venyvien senttimetriesi myötä ystäväni, vaikka minä en enää kasvakaan. Paitsi ehkä pullistun.
On mahtavaa omistaa tuollainen ystävä. Pikkuinen ukko, joka hymyilee leveästi, kun tavataan. Ja mikä parasta: Saa minun suupieleni venymään korviin, kun kohdataan.
On mahtavaa omistaa tuollainen ystävä. Pikkuinen ukko, joka hymyilee leveästi, kun tavataan. Ja mikä parasta: Saa minun suupieleni venymään korviin, kun kohdataan.
Hyvää ystävänpäivää!
Hiekkakakkuja tee minä en,
katselen kakkuja inhoten.
Tarvitsen, tahdon ystävän
silloin, tämän tiedäthän:
Kakkuset joutuvat kaatumaan,
kallistumaan ja maatumaan.
Ystävän kanssa me kirmataan
ylitse kallion, hiekkamaan.
Silloin kaikki on hyvin.
Silloin onni on syvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)