torstai 25. helmikuuta 2010

Ensimmäinen päivä

Tervetuloa maailmaan pikkuinen! Tänään on torstai 25.2.2010. Uuden vuosikymmenen talvi oli erikoinen. Synnyit keskelle suurimpia kinoksia miesmuistiin. Tänä talvena on päästy hiihtämään ja laskemaan pulkalla pitkiä liukuja, ja tietysti tehty lumitöitä, melkein joka päivä.

Kello on 23:45, kun sinä näet maailman ensimmäisen kerran. On melkein keskiyö. Ja on sinua odotettukin. Pientä prinssiä tyttöjen rinnalle. Äitisi siivosi ja ahkeroi kotona saadakseen synnytyksen käynnistymään. Olimme kaikki lähes malttamattomia odottaessamme, että näemme sinut vihdoin.

Ja nyt on odotus palkittu. Olet ihana, tyytyväinen poika. Hiukset ovat pehmeää untuvaa. Kädet niin pienet, että ne yltävät juuri ja juuri aikuisen sormen ympärille. Masuasukiksi olet kasvanut hyvin. Painoa on 4438g ja pituuttakin olet kasvanut sentin yli puolen metrin.

Sinusta kasvaa hieno poika! Näyttäköön maailma sinulle suurimmat ihmeensä ja sytyttäköön onnentähdet yllesi.