Tänään saattaa ulkoa kuulua kummia. Räsähteleviä ja paukahtelevia, aika koviakin ääniä. Niitä ei tarvitse säikähtää. Ne kuuluvat juhlapäivään, jota tänään vietetään.
Kun tulee pimeää kannattaa katsoa tummalle taivaalle. Siellä voi tänä iltana nähdä erikoisia valoja, joita ei näe minään muuna päivänä: Ne ovat tosi hienoja ja värikkäitä!
Tänään juhlitaan Uutta Vuotta 2011. Juhlan aika on aina silloin, kun kalenterin kaikki kuukaudet on käyty läpi ja on aika vuoden viimeisen päivän. Keskiyöllä vuosi vaihtuu ja huomenna opettelemme kirjoittamaan uuden vuosiluvun.
Joissakin perheissä valetaan tinaa. Siinä vesiämpäriin kaadetaan kiiltävää ja kuumaa metallia, joka sihahtaa osuessaan veteen. Metalli muuttuu kappaleeksi, josta sitten arvaillaan, mitä se esittää. Tinan valaminen on hauskaa, mutta sellaista puuhaa, jota vain aikuiset saavat tehdä. Melkein kaikissa pöydissä on tarjolla nakkeja ja perunasalaattia monen muun herkun lisäksi. Sinä et ehkä vielä tänä vuonna saa maistaa nakkia, mutta ensi vuonna sitten jo varmasti.
Ulkona satoi lunta, näinkö unta? Pieni hiutale taivaalla lenteli, selässään taikaenkeli. Kädessään onnea kantoi, uudeksi vuodeksi sen sinulle antoi.
Hyvää uutta vuotta kummin kullalle!
perjantai 31. joulukuuta 2010
perjantai 24. joulukuuta 2010
Hyvää Joulua!
Mistä tunnet pienen tontun?
Punaisesta lakistansa
harmahasta parrastansa
hymystänsä lempeästä
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun.
Mistä löydät pienen tontun?
Polulta taapertamasta
tieltä tepastelemasta
hämärissä huiskimasta
lasten korvaan kuiskimasta.
Sieltä löydät pienen tontun.
Hyvää joulua rakkaalle kummipojalle ja koko perheelle!
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Metsänväen joulu
Tiedät, että metsässä asuu paljon eläimiä. Oletko tullut ajatelleeksi, että niilläkin on joulunsa? On niillä! Ja Joulupukki vierailee myös eläinten joulujuhlassa.
Metsän eläinten joulupuuna on korkea kasvava kuusi. Oravat ja pikkulinnut ovat koristelleet sen. Kuusessa on jäästä tehtyjä tähtiä, suurin ja hienoin tähti latvassa. Latvatähti on ontto ja sen sisällä palaa kynttilä. Kaikki nuo tähdet on tehnyt Tikka, joka on hyvin taitava työstämään kovistakin aineksista vaikka mitä. Mutta mistäpä on saatu kynttilä? Harakka osti sen ja maksoi hopealusikalla. Mutta sitä minä en oikein tiedä, mistä se sen lusikan oli saanut…
Eläinten joulukuusessa on myös kukkaköynnöksiä. Ne tehtiin kesällä ja pantiin kuivumaan ja odottamaan joulua. Peippo ja jotkut muut pikkulinnut punoivat ne. Nehän ovat taitavia punojia, koska joka kevät tekevät pesänsä heinistä ja ohuista oksista.
Mutta joulukuusen parhaita koristeita ovat moniväriset linnut jotka istuvat sen oksilla ja sirkuttavat ja laulavat sieviä laulujaan, vaikka monet hyvät laulajat ovatkin muuttolintuja ja viettävät jouluaan kaukana Etelässä. Somaa on nähdä myös punaharmaaturkkisten, pörröhäntäisten oravien juosta vilistävän kuusen oksilla ja ylös alas sen runkoa.
Karhu, joka muutoin nukkuu talviunta, on noussut juhlimaan joulua muiden eläinten kanssa. Vaikka muina aikoina vuodesta saattaa olla riitoja esimerkiksi Jäniksen ja Ketun kesken ja Pöllön ja Varpusen kesken, ovat kaikki hyvässä sovussa ja ystäviä joulun aikana.
Eläimet eivät yleensä pidä tulesta, mutta jouluna ne haluavat tehdä suuren nuotion joulukuusensa viereen, niin että ne näkevät hyvin toisensa ja voivat leikkiä joululeikkejään. Eivät ne tarvitse nuotiota pysyäkseen lämpiminä, koska niillä on niin paksu höyhen- tai turkkitakki, että ne hyvin tarkenevat kovillakin pakkasilla. - Tietysti on mukava lämmittää pyöreätä täyttä vatsaa nuotion lämmössä jouluaterian jälkeen! Niin tosiaan, mitä niillä on jouluateriana?
Kaikkein tärkein ruokalaji on riisipuuro, jota on valtava padallinen, ja keskellä ehtymätön voisilmä. Puuron kanssa on maitoa. Voin ja maidon ovat lahjoittaneet lehmät, jotka asuvat maalaistalossa metsän toisella puolen. Jouluateriaan kuuluu tietysti muutakin. Esimerkiksi rusinoita ja pähkinöitä, joita kurjet keväällä toivat palatessaan muuttomatkaltaan Afrikasta. Ja minä olen varma että ne tuovat samanlaisen kuorman taas ensi keväänä. Mutta kaikkein eniten eläimet pitävät suklaasta.
Joulupukin lähestyessä metsän eläinten joulujuhlapaikkaa kuuluu jo kaukaa niiden laulu ja ääntensorina. Joulupukki, Joulupukki. Valkoparta, vanha ukki. Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää! ne laulavat.
Joulupukki laskee konttinsa maahan ja istuutuu eläinten joukkoon. Yhdessa he laulavat muutaman säkeistön lisää. Joulupukki jakaa kaikille suuret suklaarasiat. Kun joulupukki vihdoin istuu syvällä vällyjen alla Petterin vetämässä reessä ajaen poispäin, hän kuulee kuinka eläimet laulavat tyytyväisinä joulukuusensa ympärillä. Taitavat muuten syödä samalla suklaata, koska niiden ääni kuulostaa aika lailla mutisevalta!
Nyt sinä tiedät, millainen on metsänväen jouluaatto!
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Päivän ruokalista
Sinisilmäinen hymypoika. Alaleuassa kaksi hammasta. Kielen päällä makustelua elämän tärkeimmistä sanoista: "äiti" ja "isä".
Vikkelät polvet ja vauhdikas konttauskulma vievät jo takuuvarmasti sinua eteenpäin. Osaat kiivetä tukea vasten seisomaan ja tyhjentää vauhdikkaasti isän cd-kokoelman sekä siskojen lelulaatikon.
Hampaat taitavat tehdä taas tuloaan. Ainakin näiden kuvien perusteella.
Voi hyvin rakas!

maanantai 15. marraskuuta 2010
Lintujen kokkikoulu
Kukko puuroa keittää,
kana maidon lämmittää,
varis lattiaa lakaisee,
pääskynen lusikat pesee,
västäräkki voin suolaa.
Kotkat lensi kutsumaan
kahdeksan kaupungin lävitse
yhdeksän meren ylitse.
Kansanloru
tiistai 26. lokakuuta 2010
Sairastuvalla
Sinä olet sairaana. Flunssapöpö on hiiviskellyt ympärilläsi jo useamman viikon. Se on puuhaillut pahojaan, liimaillen sieraimia umpeen ja istuttamalla kurkkuun kutittavan möykyn, jota on pakko yskiä.
Olet nukkunut paljon. Yrittänyt olla hiljaa, että tauti unohtaisi sinut. Mutta ei se mokoma unohda.
Onneksi lääkäri keksii keinot. Äiti hakee apteekista lääkettä ja laittaa lusikalla suuhusi makeaa, aika pahalta maistuvaa ainetta. Usko pois. Se auttaa.
Parane pian rakas poika! Ja sillä aikaa, että tulet terveeksi varpaista hiustupsuun voit kuunnella kivaa laulua karhunpojasta joka sairastaa.

maanantai 20. syyskuuta 2010
Polvillaan
Voi että! Sinä se olet nopea oppimaan. Vasta kuukausi sitten käännyit, nyt jo konttaat. Äiti kertoi ihmetyksestään, kun viikko sitten köpötit vastaan kontaten kuin pieni poni. Minäkin pääsin ihailemaan uutta taitoasi. Konttasit käsiä korkealle läpsyttäen rohkeasti kummin syliin suukotettavaksi, kunhan ensin ymmärsin riisua kamalan pelottavat silmälasit pois.
Varokaa koriste-esineet, täältä tullaan! Olet nimittäin keksinyt, että seuraavaksi suunta on ylöspäin.
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Nimipäiväsankari
Litsislotsis, litsislotsis
jalat astuvat.
Kosteassa sadesäässä
kengät kastuvat.
Paljain jatkoin, eläköön,
minä hyppään lätäkköön!
Syyskuu on mukava kuukausi. Sillä silloin kilistetään mehulasilla nimipäiväsankari Ronin kunniaksi.
Onnea pikku-ukolle!
lauantai 14. elokuuta 2010
Eteenpäin
Sinä olet jo hurjan taitava! Yhtäkkiä keksit, että kääntyilemällä pääseekin liikkumaan.
Ensin se taisi olla ihan vahinko, mutta sitten keksit kokeilla temppua uudestaan ja uudestaan. Vatsalla kiemurtelemalla pääsee kurkkaamaan nurkan taakse. Täältä tullaan alakaapit ja leivänmurut!
Ensin se taisi olla ihan vahinko, mutta sitten keksit kokeilla temppua uudestaan ja uudestaan. Vatsalla kiemurtelemalla pääsee kurkkaamaan nurkan taakse. Täältä tullaan alakaapit ja leivänmurut!
maanantai 9. elokuuta 2010
Myrsky
Hui kauhistus! Sinuakin varmasti eilisiltana pelotti.
Taivas meni mustaksi. Kuuluin jyrisevää ääntä ja kovaa suhinaa. Tuuli siellä riepotteli puita ja lennätti pieniä tavaroita ilmaan. Pimeässä välkkyi valoja ja tuntui, että maakin tärisee.
Tuo kummallinen luonnonilmiö oli voimakas myrsky. Se pelotti vähän meitä aikuisiakin, koska noin hurjaa tuulta ja sadetta ei kovin usein näe.
Onneksi omassa kodissa on lämmintä. Katto suojaa ja seinät pitävät myrskyn ulkopuolella. Siellä turvassa on hyvä olla.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Hykertelyä hellesäällä
Olipa mukava, kun kävit äidin ja siskojen kanssa kylässä. Me tytöt herkuteltiin tuulihatuilla, vadelmilla, mansikoilla ja kirsikoilla sillä aikaa kun sinä jumppasit nurmikolla.
Sait olla varjossa vaippasiltasi. Oli helteinen päivä. Tämä kesä onkin ollut ennätyslämmin. Parhaimmillaan +35 astetta. Se on lämpimämpää kuin 76 vuoteen on koettu.
Sinä hymyilit kilpaa auringon kanssa. Hykertelit tyytyväisenä, etkä huomannut ampiaisiakaan, jotka hätistelivät suloiselta tuoksuvaa äitiäsi.
Makujen maailma on avartunut. Eilen maistoit ensimmäistä kertaa pullomaitoa. Peruna on päivittäinen tuttu lautasella, porkkana maistuu makealta, mutta parasta kaikista taitaa sittenkin olla parsakaali ja kukkakaali. Tässä syödään persikkasosetta. Nam!
Sillä aikaa kun siskot piirsivät hienoja kuvia oravista ja pyöriäisistä, me kikateltiin omia salaisuuksia. Ja hauskaa oli. Hekotit oikein vatsan pohjasta. Oma vitsiniekkani
.

tiistai 13. heinäkuuta 2010
Herra siili
Arvaapa mitä? Tänään meidän pihalle eksyi hauska vieras. Ensin kuului oksien rapinaa, kun tuo lyhytjalkainen otus raivasi tiensä pensaasta. Sitten se nosti kuononsa korkealle ilmaan, ihan kuin olisi haistellut olenko turvallista seuraa. Kun liikahdin, se kiertyi pieneksi palloksi ja suhisi hiljaa. Hassu otus tuo herra piikkitakki. Annoin sille raikasta vettä ja kissanruokaa ja näytti kuin se olisi hymyillyt.
Toivottavasti voin joskus esitellä sinut tuolle pienelle ystävälle.
Lopuksi vielä mukava laulu siilistä, jonka voi käydä kuuntelemassa täällä...
Siili menee lypsylle kannu kaulassansa,
perässänsä lypsylle juoksee koko kansa.
Siilin lapset piiperoiset,
paaperoiset palleroiset
kaulassansa kannut toiset oksan yli loikkii.
Siili menee lypsylle polkuansa pitkin,
perässänsä lypsylle juoksee vekkulitkin.
Siilin lapset piiperoiset,
paaperoiset, palleroiset
mielessänsä tuumat moiset juoksevat tien poikki.
Siili menee lypsylle Maija maidon antaa.
Siili kannu kaulassaan maidon kotiin kantaa.
Siilin lapset piiperoiset,
paaperoiset, palleroiset
täyteen massut pulleroiset maitoa nyt ahmii. (san. Sauvo Puhtila)

torstai 24. kesäkuuta 2010
Hassua juhannusta!
Loitsu
Leppäkerttu, perhonen,
mustikka söi hevosen.
Kanalta lähti maitohammas.
Kuka sanoo: naukuva lammas.
Käkikello kukkuu viis,
nukkumaan nyt varpaat siis.
Juokse juokse tuulispää,
pistä pussiin possut nää.
Tulitikku, menitikku,
suurensuuri,
pikkupikku!
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Kawai
Kawai on japania ja tarkoittaa: ihana ja suloinen. Sellainen sinä jälleen olit, kun tavattiin.
Äiti ja kummitäti matkustavat muutaman kerran vuodessa tapaamaan mukavia tätejä, ystäviään Lopelle. Tällä kertaa näillä hassuilla tädeillä oli tikkuja ja kukkia hiuksissaan ja ne leikkivät japanilaisia. Ensin pyöriteltiin riisipalloja käsissä ja rullailtiin mustia pötkylöitä. Tädit puhuivat kasviksista, kalasta ja merilevästä. Ja lopulta he söivät riisiä ja raakaa kalaa, väittäen sen olevan vielä herkullista.
Juhlissa oli mukavaa. Lastenhuoneesta löytyi aarteita, ihan ennennäkemättömiä leluja, joita oli mukava katsella. Parasta taisi olla kuitenkin, kun pääsit äidin viereen nukkumaan.
Japani-juhlien kunniaksi etsin sinulle mukavan japaninkielisen lastenlaulun, jossa lauletaan pienestä kananpojasta.
Ja mata! = Hei hei!

tiistai 15. kesäkuuta 2010
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Kujertelua
Yli kuukausi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi tavattiin. Unilleen painuneiden päivien aikana on tapahtunut ihmeitä. Sinä olet kasvanut, niin fyysistä mittaa kuin elämäntaitoja.
Seuraat perheenjäseten puuhia. Olet oppinut hymyilemään valloittavasti. Ja äiti kertoi sinun välillä ihan kihertävän ilosta. Olet oppinut kannattelemaan upeasti päätäsi. Ja pienen pehmeän vatsanpullukan sisällä on rautaiset vatsalihakset. Niin sinnikkäästi yrität ylös, istuvaan asentoon. Malta vielä hetki, pikkuinen.
Kädet huitovat ilmaa, kun innostut. Kujertelet ja jokellat leluillesi. Sammakko saa kuulla päivän tapahtumat hyvin eloisasti kerrottuna. Taitavat siskot saada pian sinusta melkoisen juttukaverin.

torstai 20. toukokuuta 2010
Aurinko armas
Viime päivät olemme saaneet nauttia harvinaisesta säästä. Pieni hellekesä saapui tänä vuonna ennätyksellisen aikaisin. Luulenpa, että sinäkin olet nauttinut etenkin siitä, ettei tarvitse pukea aina ulos lähtiessä.
Ensi kesänä maistetaan sitten yhdessä jäätelöä. Siitä sinä tulet pitämään.
Ensi kesänä maistetaan sitten yhdessä jäätelöä. Siitä sinä tulet pitämään.
Kevät kultainen nyt tullut on.
Sisällä istuvaiset hullut on.
Kun on puihin tullut lehtiä,
kiire on ja täytyy ulos ehtiä.
Sisällä istuvaiset hullut on.
Kun on puihin tullut lehtiä,
kiire on ja täytyy ulos ehtiä.
- Uppo-Nalle
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Äiti
Tänään on ensimmäinen äitienpäiväsi. Sinä et ehkä tätä päivää tule itse myöhemmin muistamaan, mutta äidillesi tämä päivä on merkityksellinen. Ensimmäinen äitienpäivä sinun kanssasi.
Sinun äitisi on ollut äiti aina. Jo silloin viisivuotiaana, kun kiersimme raidallisissa polvisukissa pihan ruusupensasta ympäri työnnellen nukkeja vaunuissa. Muistan äitisi hääräämässä vauvanukkensa kanssa. Hän oli leikeissä aina äiti. Sellainen, joka piti paljon sylissä ja keitti soppaa. Tyttöinä elimme pienten äitien maailmassa, touhusimme kotia, unelmoimme omista lapsista.
Ja tänään tuosta leikistä on tullut totta. Äitisi keittää soppaa kolmelle suloiselle suulle. Pitää teitä sylissä. Ja on ylpeä lapsistaan. Ihan kuin silloin leikin tiimellyksessä haaveili.
Hyvää äitienpäivää Rakas Ystävä!

lauantai 1. toukokuuta 2010
Toukokuun ensimmäinen
Hymykuoppia ensimmäiseen vappuusi! Vielä tänä keväänä et ole simasuu tai nuole sokeria huulista. Mutta muista katsella värikkäitä ilmapalloja kovasti!
Aurinko, aurinko lettuja paistaa,
hauska on auringon lettuja maistaa.
Kiipeän puuhun, pistelen suuhun,
loput voin heittää ukolle kuuhun.
Sittenpä käynkin nukkumaan,
pikkuinen massuni pullollaan.
Terveisiä koko perheelle!
torstai 15. huhtikuuta 2010
Pieni Mies
Taustalla soi. Jukka Kuoppamäki: Pieni Mies
Pieni mies. Sinä naurat aina niin.
Pieni mies. Unohdu et kyyneliin.
Pieni mies. Sua kauan odotin.
Pieni mies. Sinut viimein omistin.
Pieni mies. Sinun katson kasvavan.
Pieni mies. Näen päivän koittavan.
Pieni mies, jolloin seuraani sut saan.
Pieni mies, rinnalleni kulkemaan.
Pieni mies, sitä vielä tiedä et.
Pieni mies, miten paljon merkitset
Pieni mies. Olet tärkein päällä maan.
Pieni mies. Maailmain saat kukkimaan.
Pieni mies, jolloin jatkat työtä mun.
Pieni mies, jätän kaiken käsiis sun.
Pieni mies. Kun sä kerran vanhenet.
Pieni mies. Silloin yksin ole et.
Pieni mies. Omat pojat sulla on.
Pieni mies. Tiedät mitä onni on.
Pieni mies, jolloin suuri olet niin.
Pieni mies. Kasvat isän haaveisiin.
Äiti toivoi löytävänsä jostain tämän laulun sanat. Nyt ne löytyvät täältäkin muistojen arkistosta. Vesku esitti tämän ristiäisissäsi. Meistä jokainen toivoo, että elämäsi tie kulkee joskus laulun viitoittamaa tietä.
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Urhoollisuusmitali
Et arvaakaan, missä vietimme iltaa. Ja vieläpä erittäin mukavaa iltaa. Äiti ja kummitäti ovat sisustuskauppa Tian Verannan kanta-asiakkaita ja tykkäävät käydä liikkeen mukavissa kanta-asiakasilloissa. Niin tänäänkin.
Sinä katsoit vierestä, kun naiset pistivät suuhunsa jotain vihreää, jotain ruskeaa ja lopulta jotain sinistä. Salaattia, suklaata ja mustikkapiirakkaa, sekä muutamaa muutakin laatua. Sinullekin tuli katselusta kesken kaiken nälkä.
Seuraavaksi ne kantoivat sinua pöydän luota toiselle. Sanoivat sitä shoppailuksi. Katselit värejä, mutta eniten hymyilit äidin kasvoille. Kummitädin sylissä oli ihan viihtyisää. Erityisesti kun samaan aikaan sai kuunnella tarkkaavaisena musiikkia.
Kotimatkalla äiti hymyili pyörittäessään auton rattia.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Tunnelmapaloja
Tänään sinä sait nimen. Oli kaunis keväinen päivä. Aurinko lämmitti mittarin +11 asteeseen. Sinä olit reipas, mutta hieman nuhainen. Siksi kastaminen itkettikin hiukan.
Roni Rikhard. Nimi, jolla sinut tullaan tuntemaan. Nimi, jota saat kunnialla kantaa jo viidennessä sukupolvessa. Seuraten isäsi, isoisäsi ja monen muun miehen jalanjäljissä.
Ristiäistilaisuus oli kaunis. Äiti oli leiponut maistuvat piirakat ja ihanan täytekakun. Tiedätkös, että äidissäsi taitaa olla vähän kondiittorin vikaa. Koko perhe oli koolla ja me kummit tietysti ylpeinä mukana. Pappi puhui Vesku lauloi Kuoppamäen Pienestä Miehestä. Sinä nauliinnuit kuuntelemaan. Itku loppui ja katse kirkastui. Taidat todella pitää musiikista. Me muut ainakin pidimme. Ihan kyyneleitä sai pidättää, niin kaunis ja koskettava Veskun esitys oli.
Onnea matkaan Pieni Mies, rakas sammakkopoikamme!
Nimen jäljillä
- Roni on suomalainen miehen etunimi.
- Ronin nimipäivä on 5. syyskuuta.
- Vuoden 2009 elokuun loppuun mennessä Suomessa on ollut 3 744 Roni-nimistä henkilöä, joista kaksi on naisia.
- Nimi on mahdollisesti lyhentymä Hieronymus-nimen rinnakkaismuodosta Jeronimus tai muunnelma nimestä Ronald.
- Heprean kielessä Roni tarkoittaa iloa.
- Roni Neutroni, samannimisen televisio-ohjelman päähenkilö
torstai 25. helmikuuta 2010
Ensimmäinen päivä
Tervetuloa maailmaan pikkuinen! Tänään on torstai 25.2.2010. Uuden vuosikymmenen talvi oli erikoinen. Synnyit keskelle suurimpia kinoksia miesmuistiin. Tänä talvena on päästy hiihtämään ja laskemaan pulkalla pitkiä liukuja, ja tietysti tehty lumitöitä, melkein joka päivä.
Kello on 23:45, kun sinä näet maailman ensimmäisen kerran. On melkein keskiyö. Ja on sinua odotettukin. Pientä prinssiä tyttöjen rinnalle. Äitisi siivosi ja ahkeroi kotona saadakseen synnytyksen käynnistymään. Olimme kaikki lähes malttamattomia odottaessamme, että näemme sinut vihdoin.
Ja nyt on odotus palkittu. Olet ihana, tyytyväinen poika. Hiukset ovat pehmeää untuvaa. Kädet niin pienet, että ne yltävät juuri ja juuri aikuisen sormen ympärille. Masuasukiksi olet kasvanut hyvin. Painoa on 4438g ja pituuttakin olet kasvanut sentin yli puolen metrin.
Sinusta kasvaa hieno poika! Näyttäköön maailma sinulle suurimmat ihmeensä ja sytyttäköön onnentähdet yllesi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)